Leivättömän pöydän ääreen, mars!

Matti Vanhasen valitseman taktiikan johdosta kiista Ylen Silminnäkijä-ohjelman väitteistä on ajautunut asemasotaan, jolle ei ole ratkaisua näköpiirissä. Vanhanen vaatii yksilöityjä tietoja julkisuuteen, mikä käytännössä tarkottaisi lähdesuojan murtamista. Käräjille hän ei kuitenkaan ole halukas lähtemään, vaikkei Ylellä ole näemmä mitään aikomusta täsmentää enää väitteitään. Huolestuttavinta on se, että Vanhanen tukijoukkoineen näkee pattitilanteen voittona, ja haluaa sen johdosta Ylen toimitusjohtajan pään pölkylle.

Vaatimus Mikael Jungnerin erosta on niin kova, ettei sellaiseen tule missään tapauksessa taipua ilman kiistatonta näyttöä väitteiden perättömyydestä. Mikäli Vanhanen on niin varma asiastaan kuin uhoaa, hänen on vietävä Yle oikeuteen kunnianloukkauksesta. Tätä tulisi painottaa myös hallituskumppanien ja jopa puoluetovereiden toimesta. Kyseessä on niin vakava tilanne, ettei sitä voi jättää ratkaisemattomaksi arvoitukseksi. Muutoin kärsijänä on liian monen syyttömän uskottavuus.

Vanhasen kiirastuli

Korruptioepäilyt erityisesti keskustan nokkamiesten ympärillä eivät ota laantuakseen. Nyt lusikkansa soppaan heitti Ylen Silminnäkijä, jonka väitteiden johdosta Matti Vanhanen ehti jo järjestää kummallisen, näytösluontoisen lehdistötilaisuuden. Tilaisuuden kulku oli käsittämätön. Vanhanen esitti itse vaatimuksen lisätiedoista TV2:n ajankohtaisohjelman toimittajalle, jota ei ollut edes kutsunut tilaisuuteen. Kun vastausta ei kuulunut, Vanhanen poistui paikalta suostumatta kommentoimaan hänelle esitettyjä kysymyksiä.

Tilaisuuden aiheena oli siis ohjelmassa esitetty väite lahjuksina saaduista rakennusmateriaaleista, mutta hieman yllättäen julkisuus on sivuuttanut toisen, ohjelmassa paljon laajemmalti käsitellyn väärinkäytösepäilyn. Sen mukaan Nuorisosäätiö olisi yhdessä rakennusyhtiöiden kanssa tehnyt kilpailuttamattomiin rakennusurakoihin koplattuja ylihintaisia tonttikauppoja, joiden kuluja maksatetaan vuokralaisilla ja yhteiskunnalla (mm. RAY). Yleishyödylliseen toimintaan tarkoitettua rahaa siis valuu niin rakennusfirmoille kuin säätiön ylijäämän kautta mm. kepun vaalikassaan.

Joku voisi jopa luulla vilunkia tapahtuneen.

Urpilaisen hakuammunta jatkuu

Demarijohtaja Jutta Urpilaisen mielestä kaikki vaalirahoitus tulisi kieltää. Puolueiden rahoitus hoituisi siis valtion puoluetuella ja jäsenmaksuilla.

Urpilaiselta lienee unohtunut, että puoluetuen piirissä ovat vain eduskunnassa istuvat puolueet. Toteutuessaan tämä ehdotus olisi suunnitteilla olevaa äänikynnystäkin tuhoisampi uusien pienpuolueiden läpimenomahdollisuuksille. Miten nykyisten eduskuntapuolueiden vallan betonointi edesauttaisi demokratian uskottavuuden jälleenrakennusta?

Tällaista on jälki, kun oppositiopolitiikassa ei ole suurta linjaa, vaan kommentteja räiskitään norsupyssyllä kaikkia kuviteltavissa olevia irtopisteitä kohti.

Vaalirahakohun kriittinen massa saavutettu

Viimeinen viikko on osoittanut, ettei vaalirahakohu ole ohi tai loppuunkaluttu. Suurpuolueiden nokkamiehet ovat jo niin monta kertaa valheellisesti vannoneet paljastusten olevan nyt tässä, ettei sinisilmäisinkään kansalainen enää luota koko sotkun olevan selvitetty - ainakaan niin pitkään kuin vakuuttelijoina jatkavat ne kaikista syvimmälle suohon vajonneet.

Vaikka luottamus demokratiaan murenee päivä päivältä, en silti jaksa ihan vielä uskoa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin. Syy on yksinkertainen - päähallituspuolueilla on liikaa hävittävää. Matti Vanhanen tietää puolueensa kannatuksen valahtaneen kolmossijalle, joten luultavasti käteen tulisi pääministerin salkun sijaan menolippu oppositioon, mikä ei valtaansa rakastuneelle Vanhaselle sovi. Kokoomuksella puolestaan olisi voimasuhteita ajatellen vain voitettavaa, mutta sillä on vielä kesken oma projektinsa, työministeriön lakkauttamisesta alkanut demarilinnakkeiden purkaminen, joka ei sinipunaväreissä etenisi.

Valtapoliittisten syiden ohella ennenaikaisiin vaaleihin liittyy dilemma, johon ei ole helppoa ratkaisua:

Jos eduskunta hajotettaisiin nyt, uudet vaalit jouduttaisiin käymään vanhan vaalirahoituslain puitteissa. Kampanjoinnin puhdistuminen olisi siis ehdokkaiden oman moraalin varassa. Vaikka toimintatavat muuttuisivat, luottamus ei sormia napsauttamalla palaudu. Lopputuloksena voisi olla ennätyksellisen alhainen äänestysprosentti ja sen johdosta heikko mandaatti uudelle eduskunnalle.

Toisaalta vaalirahoituslain uudistamiseen tarvitaan toimintakykyinen hallitus. Pystyykö hallitus ylipäänsä enää suoriutumaan omasta tehtävästään, kun sen aika ja tarmo kuluvat vanhojen rahoitusepäselvyyksien selittelyyn? Kuinka uskottavasti istuva hallitus voi edes paikata lain, jonka väljyyttä päähallituspuolueet ovat häikäilemättä hyödyntäneet valtaan päästäkseen?

En keksi parempaakaan ulospääsyä kuin väliaikaisen virkamieshallituksen muodostaminen. Sen ainoa tehtävä olisi runnoa pikavauhdilla läpi mahdollisimman tiukka vaalirahoitusuudistus, johon skandaalissa ryvettyneiden ei annettaisi ujuttaa uusia porsaanreikiä.

Katajanokan hotellihanke tyrmistyttää

Katajanokan tyvestä purettavan Makasiiniterminaalin tilalle kaavailtu lasinen hotellimöhkäle on tyrmistyttävä ilmestys. Suhteettoman kokoisena ja materiaaleiltaan täysin paikkaansa sopimattomana se havainnollistaa hyvin sankariarkkitehtuurina tunnetun ilmiön.

Syy ei silti ole hotellin hahmotelleissa arkkitehdeissä, vaan siinä, ettei alueen kaupunkikuvalle ole ilmeisesti mitään laajempaa suunnitelmaa, johon uudisrakennusten tulisi istua. Tässä tilanteessa onkin vain luonnollista, että jokaisen yksittäisen kohteen suunnittelija haluaa juuri oman teoksensa astuvan esiin massan keskeltä. Lopputuloksena tällaisessa erottuvuuskilpailussa voi olla vain räikeiden ylilyöntien, päähänpistojen ja trendioikkujen kavalkaadi, jonka osat eivät synkkaa sen paremmin keskenään kuin olemassaolevien rakennusten kanssa.

Vaikka hotellia puuhataankin yksityisellä rahalla, ei Helsingin keskeisimmän merimaiseman kaupunkikuvaa saa myydä näin halvalla.